will you be my friend when we are old??

Noni nyt ehin kirjottaa kunnol jotain ku Veera ja Jennina voi pitää toisillee seuraa hetken. Jajuu oon kyl tosi hyvä kaveri ku ne on meil ja jätän yksin.. Oli vaan pakko päästä kirjottaa ja purkaa ajatuksii.

Mist alottaisin?? Varmaan maanantaist on hyvä alottaa vaiks pääosin kerroinki sen tapahtumat jo eilen. Oltiin siis jukuparkis. Pelkäsin sinne lähtemist ihan hirveest mut se meni tosi hyvin paluumatkaan asti. Sillon pelästyin ihan liikaa ku bussi pysähty nopeest tms. En tiiä miks, mut ainaku pelästyn tulee refleksin omasest kiljasu, vaiks en tykkää kiljuu ku se vaan tuhoo muitten korvat. Ihmiset suuttu mul siit ja mul tuli ihan hirvee olo ku en ollu sitä tarkottanu mitenkää pahal, en ees ite tajunnu koko asiaa. Siin sit jäin ulkopuoliseks ja lopult olin yksin siel ihan takimmaisel penkillä "nukkumassa". Olin ehkä sen näkönen et nukuin ja silt halusinki näyttää ja halusin vaan kadota maan päält. Oli ihan hirvee olo, mut jotenki sain itteni pidettyy kasas siihen asti et joku laitto soimaan jonku tosi kauniin kappaleen, mis oli kauniit ja merkitykselliset sanat. Siin kohtaa en vaa pystyny pitää kyynelei sisäl enää. Sain itteni rauhotettuu, mut sit loppumatkast Vera tuli herättää mua ja kysy et onks kaikki okei. En vaa pystyny pidättelee itkuu. Siit sit piti jotenki saada itteni rauhottuu ennen Veeran mökil menoo ja yllättävän nopeest onnistuinki.

Täs on monta päivää ollu sellanen tunne et pitäis saada purkaa tuntei ja ajatuksii, mut en mä oo osannu avata suutani ja Veeran mökil se on ollu tosi hankalaa ku aina joku muu kuulis. Tänään ku ollaan meil noitten kans, ni haluun vaa pitää hauskaa enkä vaivata niit turhan päiväsil aisoil. Kaipaisin vaa sitä et sais juteltuu ja todennäkösest ku must on kyse ni itkettyykki jonku kans.

Täl viikol mun yks tuttu jonka kans oon jutellu ehkä kerran tai kaks kuoli. Se oli mulle silti aika iso asia ku miettii sitä miten toinen joutu lähtee niin aikasin ja miten sit taas on joitain jotka haluis lähtee jo, mut ei pysty. Mun yks kaveri otti sen asian tosi raskaast ku tä poika oli ollu sen pikkunen viime kesän riparilla. Tänään ku oltiin pelaamas pesistä (jostain syyst uskalsin..) ni se oli ihan sekanen ja puri itteensä jne. Mua alko pelottaa et miten se selvii kaikest ja oisin halunnu jutella, mut ei siin oikeen voitu ku siel oli niin paljon muitki ihmisii.

Mul on soinu tänään pääs sellanen partiolaulu joka lauletaan aina ennen ku leiri tms. loppuu. Siin ollaan kaikki isos sisaruspiiris ja se on jotenki ihana hetki. Parhaimmillaan oon laulanu sitä 10 000 ihmisen kans. Ne sanat vaan merkkaa mulle tosi paljon ja antaa toivoo siit et saan pitää nä kaverit viel sillonki ku oon aikunen ja ehkä viel vanhuksenaki muistella yhdes jossain kiikkustuolis kaikkee tyhmää mitä ollaan tehty.

Tää ystävyys ei raukene

vaan säilyy ainiaan.

On suuri silloin riemumme,

kun jälleen kohdataan.

 

Tiet kauas voivat loitota

Jää muistot sydämiin.

Siis vielä kiitos kaikesta

ja terve, näkemiin.