Mä en valinnut sitä et heräisin tänä aamuna, en todellakaan ois halunnu. En vaa yksinkertasest jaksa mitään. Lupasin tänään itelleni ja kaverilleni et paranen, mut en mä parane.. Kiva rikkoo lupaus jo näin pian, mut mä en jaksa ja se kaveri ei välitä paskan vertaa et pystynkö vai en. Mä en halunnu olla tänään yksin. Oisin tarvinnu ihmisii ympärille ja ihmisii joitten kans jutella. Mut ei mua pyydetty mihinkään mukaan. Kaverit pitämäs hauskaa jossain ja mä oon yksin koton omien ajatusteni kans ja mua pelottaa. Mua pelottaa enemmän ku ikinä. Tuntuu silt et kokoajan ois joku jossain selän takana ja pääs kuiskii äänii. Mä en kestä tätä. E kukaan voi ymmärtää et milt must tuntuu ja et mitä käyn läpi. Mut mä en haluu olla yksin.. En saa henkee ja rintaan koskee. En tunne kunnol mun raajoi, mut jotenki pystyn sentään kirjottaa. Pää on ihan sekasin ja en hallitse itteeni.. Veitsi on tos vieres oottamas ja oon jo ottanu jonkin verran lääkkeit. Mun paraneminen ei onnistu, enkä täl kertaa jaksa edes yrittää.. Joittenkin mielestä voin olla luovuttaja, mut ite ajattelen itteeni voittajana. Voitan kaiken tän paskan tappamalla itteni. Mut en viel tänään. Tänään riittää lääkkeet ja viiltäminen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti