they don't know anything

Olin siel psykologil ja joskus kahen viikonsisällä pitäis alkaa terapia. Jippii se on semmosella yliempaattisella naisella joka on ymmärtävinään kaiken. Oikeest se ei todellakaa tiiä mitä käyn läpi. Sen mielestä mun suurin ongelma on ahdistus. Joo se hankaloittaa mun elämää eniten, mut mun mielest sen pitäis tajuu et haluun tappaa itteni mikä hankaloittaa mun elämää enemmän. Kaikki uskoo kirkkain silmin et en oo oikeesti tekemässä mitään vaan kaikki on ajatuksen tasolla, mut oikeesti tekisin jos pystyisin. Ei kuitenkaa toistaseks tartte huolehtii, mä en pysty.

Koulu meni yllättävän hyvin ja mä oikeesti nauroin (muutakin ku tekonauruu) ja oikeesti hymyilin. Krista sano et mun silmist näki sen et mul oli pitkäst aikaa hyvä olla. No niin mulla oliki, mut sillä ei.. en tiiä onks sillä mitä kaikkii ongelmii ku ei sillee olla kauheesti puhuttu mitään semmosta, mut sen tiiän et sil on jonkinlainen syömishäiriö. Meit on sit kaks.. Mä ja mun paras kaveri täällä (ei olla kovin läheisii, mut täällä se on se jolle voin ees hiukan kertoo) Mulla ei siis oo vielä puhjennu syömishäiriöö, mut se vitun psykologi tarkkailee mun syömisii. Mä en viel tiiä miten se sen meinaa tehä, mut jotain ruokapäiväkirjaa tms. pitäis alkaa kirjottaa.

Lintsasin tänään viimisen tunnin. Ei mua oikeesti ees ahdistanu, mut en vaan jaksanu mennä ruotsin tunnille ni väitin porukoil et ahisti ja lähin hakee hiusvärei. Huome pitäis selvitä koska lyhyempi päivä ja koska kertaustunnit kokeeseen.

Pääsin kotiin joskus puol neljän aikoihin ja iskä oli täällä odottamassa ruoan kanssa. Se oli taas lämmittäny ihan vitusti liikaa sitä. Ette ees tajuu miten hankala oli pitää sitä määrää ruokaa sisällä.. mut mä lupasin etten oksentele.. No aloin sit lukee kokeisiin ja katoin telkkarii ym. Sit iskä alko yht äkkii raivoomaan mulle et sun pitäis liikkuu enemmän ja rupee nyt tekee lihaskuntoi. No kysyin sit siin ihan vittuillakseni et miks ja se oli vaan silleen et koska se helpottaa ahdistukseen. Vitut se siitä tiiä mikä auttaa. Ruokapöydäs se kysy mult et onks sul viel niit synkempii ajatuksii (=itsemurha ajatukset) vastasin vaa et ei. En voinu kertoo sille et niit on taukoomatta. Iskä vois olla vaan iskä ja jättää sen terapioinnin muille. Kuulemma se oli kertonu sen pomollekki mun ongelmista ja kaikkee.. Vituttaa.

Lupasin et en viillä enää ja se on pitäny yllättävän hyvin. Mä oon joo kokoajan miettimäs sitä ja kaikkee mut en oo tehny mitään. Mun arvet on koulus nähny vaan meiän ro ja Krista. Krista ei niistä sen kummemmin ihmetelly ku se asuu tytön kans joka on yrittäny itsemurhaa. Krista vaan halas mua ja sano et jutellaan myöhemmin lisää. Olis niin ihanaa jos voisin olla koulussa ja kotona lyhythihasilla. Paahdun täällä, mut onneks ískä on jo nukkumassa ni voin olla toppi päällä. Nuortenleirillä en jaksa ees välittää. Siel lähes tulkoon kaikki tietää et oon sairas, tyhmä, hirvee jne

Nyt ku oon nii rättiväsyny meen nukkuu ja pakenen tätä maailmaa ees hetkeks. Kirjottelen taas lisää heti ku siltä tuntuu.