I can't take those questions anymore

Mä oon kyllästyny ihmisten kysymyksiin. Linkkaan tähän mun uuden blogin ni sit ootte tyytyvöisiä. Ja ei, mä en haluu kuulla sanaakaan siitä mitä sinne kirjotan.

http://youdbeintears.blogspot.fi/?m=1

should I tell it

Elikkä siis pahoittelen niille jotka muka oikeesti on tykänny lukre tätä mun paskan jauhantaa, mut tähän blogiin en enää kirjota. Sain vihdoin uuden blogin valmiiksi ja kirjotan mieluummi sinne. Sori. Käyn tännekki välillä kertomassa kuulumisia jos jaksan, mut en voi kirjottaa tännw niin vapaasti.

Joten heippa mussukat, pärjäilkää!! <3 p="">

as long as I live I'll love you

Mulla on ollu tä kirjotus auki aamu seittemästä asti. Saankohan koskaan tästä julkasukelposta. Epäilen suuresti. Mun on vaa pakko kirjottaa jotain. Tä on pitkä, sekava ja ehdottomasti sellanen postaus jota ei kannata lukee.

Mä itkin ja itken ja itken hiukan vieläki. Kaikki on vaan niin sekasta. Eilen olin valmis tappamaan itteni ja oon sitä edelleen. En kuitenkaa voi vielä lähteä. Haluun olla mun ystävien tukena ja auttaa niitä selviimään vaikeuksistaan. Ite tästä tuskin selviin mut kaikilla muilla on siihen mahdollisuudet. Kaikki ei kuitenkaan osaa ottaa apua vastaan. Ei kaikki vaan haluu. Se tekee mulle tosi pahaa. Mun rakkaimmat tarvii apua ja itte en sitä osaa antaa. Oon vaa nii paska ja turha. Ei mua kaivata. Mä vaan oon sen verran itsekäs et kaipaan mun ystäviä. En pärjää ilman niitä..

Ystävät on mulle perhe. Nyt kuitenki yhä useemman ongelmat on kasaantunu ja mä oon todella huolissaan.. Kukaan ei ees ymmärrä miyen huolissaan oon. Oon jo valmis ottamaan yhteyttä johonki niitten puolesta. Senkin uhalla et menetän ne.. Sittenpähä mulla ei oo syytä jaksaa.

Oon tänään ollu kotona. Joo toki oon kuumeessa, mut se ei oo syy miks oon kotona. Oon niin rikki etten voinu mennä kouluun. Eilenki vaa romahdin itkuun koulussa ku juttelin Veralle. Bussissa itkin koko matkan siihen asri et sain soittaa Veralle. Se piristi mua hetkeks. Illalla olin jo niin turta etten tuntenu mitään.

Tänään oon miettiny kaikkea. Oon tajunnu oikeesti miten tärkeitä tietyt ihmiset mulle on ja miten ne ei ees ite tajuu sitä. Mun on pakko kirjottaa niistä tänne vaiks oon kirjottanu ennenki. Mulla on pää vaan niin sekasin et haluun vaa kirjottaa kaiken miyä päässä pyörii.

Vera on mulle kaikista rakkain. Tiiän et niin ei sais sanoo, mut se vaan on niin. En olis täällä ilman sitä. Se on mun paras ystävä. Ensimmäinen vuosiin jonka kanssa oon ihan täysin oma itteni ja jonka kans mun ei tartte hävetä sitä mitä oon. Siihen miks Vera on mulle niin rakas on monta syytä. Vera on ollu mun tukena ja turvana, nytten kun sillä ei mee niin hyvin on mun vuoro olla sen tukena. Vera on ihan hassu ja saa mut pahimmallaki hetkellä nauramaan. Saa se mut kyllä itkemäänki.. Mut Verassa on ihan liikaa hyviä puolia ja en lähe kaikkea tänne kirjotramaan.

Veera on mun ihana ystävä jonka kans ei koskaan oo tylsää. Tuntuu et oisin tuntenu Veeran aina vaiks ollaan tunnettu vast neljä vuotta. Veera on ihan älyttömän kultanen ja ymmärtäväinen. Veeran kanssa haluisin viettää enemmän aikaa mut ei oikeen ikinä ehitä.. Veerassa on ihan hirveesti hyviä puolia, mut ehkä paras niistä on se että se osaa sanoa aina oikeat sanat. Veeran kanssa riidellään ihan liikaa, mut sovitaan aina nopeesti ja sitte itketää molemmat.

Lauraan tutustuin kunnolla vasta nyt syksyllä, mut se on löytäny paikan mun sydämestä. On ollu ihana tutustua siihen ja kuunnella sitä ja yrittää auttaa. Laura ei ite tajuu miten kaunis on ja se hänen pitäis tajuta. Lauralla on sydän paikallaan ja sille vois kertoo melkeen kaikesta. En kuitenkaan osaa kertoo sille vielä ihan kaikkea niinku Veralle.

On mulla paljon enemmänki ystäviä ja tosi tärkeitä sellasia, mut en vaan pysty kirjottaa enempää.. Haluisin kyllä mut itken niin paljon et en pysty. Romahdan.. Anteeks. Ootte kaikki mulle rakkaita vaiks en eriksee maininnu.

Kunpa en ois yksin..

I'll never be the same I was before this

Isänpäivä=sukulaisia=vitusti liikaa näyttelemistä. Mä oon kuitenki onnelline et sain nähä ukin ja pelata sen kanssa ku se ei välttämät oo enää ens vuonna viettämäs isänpäivää meiän kanssa. Mut en jaksa nyt kertoo täst päiväst sen enempää.

Viimeyönä näin unta siitä miten menin joskus Jannikalle ja eveki oli siellä. Olin noita vuoden nuorempi ja menin sinne myöhemmin ku noi. Jannika ja eve oli päättäny leikkii eläimiä ja kiipeili maton tamppaus telineellä. Mäki oisin halunnu olla eläin, mut mulle sanottiin et sun on pakko olla hoitaja. Lähin samantien kotiin ja itkin kauan. Olin sillon 6-7 vuotias ja toi tuntu tosi isolta jutulta. Siinä unessa tuntu ku oisin eläny sen hetken uudestaa ja heräsin itkien. Sen jälkeen en enää nukkunu.

En kattonu kännykkää et kukaan ei nää mun olevan hereil ja alkavan puhuu mulle. Olin ihan rikki. Kaikki muistot mun lapsuudesta ja siitä miten oon ollu onnellinen vyöry mun päälle. Muistin sen miten oltiin Jannikan kanssa Särkänniemellä, puuhamaassa, ideaparkissa. Sen miten oltiin "pahiksia" ja mentiin Saleen ilman vanhempien lupaa. Muistin ihan kaiken siitä asti ku olin kolme siihen päivään jona itkin itekseni alakerrassa ku tajusin et oon menettäny sen. Mä en voi vieläkään luottaa kehenkää niin paljo ku luotin siihen joskus. Pelkään liikaa menettäväni muutkin niinku menetin sen.

Sen jälkee ku aloin rauhottuu tost Jannika jutusta, alko mun mielee vyöryy yläasteen ja tän vuoden muistot. Aloin miettii sitä miten Kiia oli joskus mun tärkein kaveri ja miten se tutustutti mut Sammyyn ja muistin meiän kuvis kerrat. Aloin muistaa erilaisii juttuja mitä oon säätäny Veeran, Janitan ja Saran kanssa koulussa. Veera on noista ainut joka edelleen jaksaa mua kaikesta huolimatta. Kiitos rakas <3 ainuut="" ajan="" alussa="" ehk="" ei="" el="" eniten.="" enk="" et="" hemm="" hetkist="" hny="" ilosena.="" ja="" jotka="" joutunu="" kaiken="" kaikki="" kanssa="" kavereista="" kem="" kest="" koskaan="" ku="" laura="" m="" mua="" muistan="" mulla="" mun="" n="" nl="" oli="" on="" onnellisena="" oo="" p="" pahimman="" rehellisest="" salolaisista="" se="" st="" t="" tulee="" turhan.="" turhan="" tutustuin="" usko="" v="" vasta="" vera="" veraan="" veran="" vietetyist="" ysin="">
Mä haluisin olla se sama minä joka olin joskus. Olin vielä läskimpi ku nykyään mut olin tyytyväine itteeni. Olin kokoajan ilone ja oikeestaa mikään ei saanu mua alakuloseks. Oon aina ollu yliempaattine mikä on kai osittain hyvä juttu. Eniten kaipaan kuitenki takasin sitä mun horjumatonta itsetuntoa ja sitä turvallisuuden ja onnellisuuden tunnetta. Mä en vaa tuu koskaa saamaan noita takasin. Toivon toki et onnistun saamaan ne takasin. En vaa löydä syytä miks ansaitsisin noi. Muutenki mut pitää täällä vaan yks ihminen. Muuten olisin kuollu jo aikoi sitten. Jos menetän sen, menetätte mut. That's the way it goes.

I can't stop writing.. I just need this

Mun piti lopettaa kirjottaminen. En mä ees tiiä miten luulin et voisin lopettaa. Täst blogista on tullu mulle henkireikä ja joo en haluu et tietyt ihmiset lukee tätä mut mua ei vittu kiinnosta kenenkää mielipiteet, yritän vaa purkaa pahaa oloo johonki. Ei mul ees oo ketää jolle uskaltaisin puhuu. Nii moni ihminen johon oon luottanu on pettäny mun luottamuksen. En tiiä uskallanko luottaa enää kehenkään. Tai luotan mä yhteen ihmiseen mut oon liian väsyny et alottaisin ite puhuu.

Koeviikko ja menkat tappaa mut ihan täysin. Stressaan koeviikkoo ihan hirveesti mut kai mä jotenkin pärjään. Tä päivä on menny aamust asti persiillee. Koulus meni ihan ok ku sanni on ihan tosi hyvä piristää ja söin jopa kouluruokaa ahistumat kovin pahasti. Koulun jälkee tulin kotii ja luin kokeisii ja luin kokeisiin ja luin viel hiuka lisää kokeisiin. En ite jaksanu laittaa kenellekkää viestii ni voin syyttää vaa itteeni yksinäisyydest. Oisin kuitenki tarvinnu juttu seuraa..

Täl hetkellä en tunne mitään. Ansaitsen olla yksin ja tunteeton paska. Ei mus oo mitään hyvää, ei yhtään mitään. Iskä lähti työmatkalle ja oon yksin tääl kämpillä. Oon nähny harhoi enemmän ku ikinä ja kuullu äänii ja kaikkee semmosta. Nytkin tuolla on useempi hahmo keittiössä ja mun vieressä olkkarin sohvalla on poika. Ne kaikki kutsuu mua mukaansa. En ees pelkää niitä. Ehkä vaan lähen niitten mukaan, sit ne ja kaikki muut on tyytyväisiä. Mä en kyl oo satavarma et oonko ite tyytyväinen mut muut menee etusijalle.

Itken varmaan itteni tänään uneen, mut siinä ei sinänsä oo mitään uutta. Kaipaan vaan mun kavereita, en haluu olla yksin. Oon kuitenki. Ei mua kaivata mihinkään..

there's nothing you can say, nothing you can do

En enää uskalla kirjottaa tähän blogiin. En haluis muuttaa tätä yksityiseks, mut tätä lukee pari semmosta joitten en olis halunnu. Vaihan yksityiseks ku ehin koneelle tai sit otan sen mun toisen blogin käyttöön ja teen siit yksityisen. Jos joku ehdottomasti haluu lukee sitä, en kyl keksi syytä et miks mut kuitenki ni kertoo mulle ja mietin sen mukaa et mitä teen.

Sen tiiän et nyt mul on mitta täynnä tähän ja kaikkeen siihen mitä täst on seurannu. Kirjottamist en vaa voi lopettaa ku se auttaa mua. Mul on mitta täyn myös itteeni, mut siitä en jaksa selittää sen enempää.

you all were dead

päivään on mahtunu hyvii ja huonoi hetkii. Ruokailut ahistaa ja sitten ku hain keittiöstä ruokaa sain kommenttei siitä just siltä jolta vähiten sitä halusin. Oon kuunnellu koko päivän ihmisten kommenttri joit ne ei ees tajuu et otan pahasti itteeni. Mun kieroutunu mieli muuttaa mistä vaan negatiivista..

Messu oli ihan hirvee ja siel itki tosi moni. Ite olin esilaulaja, mut oli pakko lähtee pois ku sain kohtauksen. Anteeks mia ku jätin sut yksin laulaa.. Sillonku lähin sielt messust aloin taas näkee hahmoi ja nyt niit oli useempi. En vaa uskaltanu mainita siitä kenellekkää ku mua pidetään muutenki hulluna.

Nukahdin toimiston sohval. Siin oli oikeesti hyvä olla. Sain vihdoin olla veranki kans. Aluks se uni oli jotain ilosii lapsuusmuistoi, joit en kyl haluis muistaa.. Mut sit jossain kohtaa se uni muuttu ns. Tähän aikaan ja naarilaan. Mä ite istuin kaapissa itkemässä. Käytävilt kuulu huutoa ja itkua ja kaikkial vallitsi kaaos. Sittenku oli täysin hiljasta, menin kaapista ulos ja katoin ympärilleni. Jokapuolella oli mun rakkaimpia kuolleena. Se oli ihan hirveetä. En kestäny sitä näkyy ja tapoin itteni siihen paikkaan.

Nyt pitäis mennä nukkumaan. En kuitenkaa uskalla sen unen takii. Muut tääl huonees jo nukkuu, mut mä en vaa pysty.. Pelkään kuollakseni.

I can't do anything. I simply suck!

Jopa musan kokeen onnistuin mokaamaan. Luulin et se oli asia mis olin hyvä. En näköjää ees siin. Meiän piti myös esittää laulu ja tottakai mun ryhmäläiset laulo väärin ni mäki kuulostin hirveelle. Tiiän tasan tarkkaan et se ei ollu pelkästään niiden vika. Kuitenki se miten näin kaikkien niiden kuuntelijoiden ilmeet ja ku ne kuiski ja nauro ja sillee. Se oli ihan hirveetä. En kehtaa enää nähä niitä. Lähin sielt tunnilt pois meiän esityksen jälkee. En vaa yksinkertasest pystyny olee siel. Se oli liikaa. Ku pääsin käytäväl sain kohtauksen ja itkin ihan hirveest. Eiks kukaa muu muka tajunnu et osattiin se melkeen jopa hyvin harkois mut sit se esitys oli ihan hirvee.

Eilinen oli oikeesti suht kiva. Käytii kristan kans kaupungil ja sit pappa tuli moikkaa ja nukahdin hymy huulil. Oli ihana nähä pappaa pitkäst aikaa ku se oli siel sairaalas ja kaikkee.

Nyt olis enkun kertaus tunti muy mä en vaa pysty menee. Se on liikaa mulle. Onneks se ope ymmärs ja anto mul tehtävää mitä voin tehä itekseni.

Tä päivä on taas todistanu et oon huono ihminen, just ku sain itsetunyoo ees hiukan kohol..

Viikonloppuna on nuortenleiri ja mua oikeesti pelottaa mennä sinne ku tiiän et oon niin tarkan vahdinnan alla, mut toisaalt ootan sitä leirii tosi kovin. Sanni tulee täältä treeltä mun kans sinne jq siel on kaikki mun rakkaat ja nii.. Pitää nyt kattoo mitä tostki leirist tulee..