just stay strong

En oo kirjottanu piiitkään aikaan, ois kyl ollu paljon kerrottavaa mut en oo ollu koton sitä vertaa et oisin ehtiny käynnistää koneen. Nomut nyt selitän sit kaiken mitä muistan ja mitä tulee mieleen joten saattaa tulla aika paljon ja aika sekavaa tekstii

Eli siis meil oli kuorokonsertit ja selvisin ekan konsertin ihan ilman itkuu ku olin itkeny edellisen päivän koko kenraalin. Toisen konsertin kohal meiän vanha tanssiope tuli kattoo ja sit ku halasin sitä alko mun itkuparkuvaihe.. Joutusin kestää omaan sooloon asti mut sen jälkeen itkin jo niin paljon etten voinu enää laulaa. Mun on tosi vaikee vielkää tajuta etten syksyl enää mee kuoroon ja et tä ei oo pelkkä kesäloma.. Mä en tiiä vielkää miten pystyin sanomaa heipat ihmisille, se ei ollu todellakaa helppoo.

Tä kuva on meiän koululaiskiertueelta ja tossa ei oo ku murto-osa kuorosta, mäki tuol jossain kajarin takana
 

Viimisen viikon maanantaina käytiin tukareitten ja oppilaskunnan virkistäytymises kattomas kohta 18. Sit ku sielt päästiin mentiin kattoo meiän luokan karsintapelii tiistain pesisturnaukseen. Tiistain hävittiin mut maanantain voitettiin joten ei sentään oltu kaikist huonoimpii. Keskiviikkon oli muuten normi koulupäivä mut iltapäiväl oli opettajat vs. 9D pesisottelu. Eli tiivistettynä paljon pesistä. Tiistain pelattiin myös akvaarioporukalla pesistä. Jere oli aikasemmin päivällä käyny moisiol moikkaa meit ja ollu muutenki tosi mukava. Mut sit siel pesikses se vittuili hiukan liikaa mulle ku en osannu ja sit lopult suutuin. Kestän kyl pientä vittuiluu mut sillon meni yli. Sitku mä suutuin sain sen suuttumaa ja niinno.. Hyvä et ollaan puheväleis täl hetkel. En oikee tiiä mitä mun pitäis tehä koska se on se ihminen johon oon luottanu ja jolle oon kertonu asioit ja nyt en voi kertoo enää kenellekkää ku se ei haluu puhuu.. Oon muutenki riidelly mulle tosi tärkeitten ihmisten kans ja must tuntuu et oon sen takii menettämäs monii niin ihanii kavereita.. En haluu menettää niistä ketään mut en tiiä miten saisin niist taas läheisii... Anteeks ku oon ollu ihan hirvee

 

 

Torstaina oltiin meiän luokan kanssa Turussa. Ensi hiukan shoppailtii sit syötiin dennikses ja pelattiin megazonee ja sit käytiin kattoo leffa. Päivä oli ihan kiva ja mulle sinänsä merkityksetön. En vielkää jotenki pysty sanomaan et ikävöisin meiän luokkaa. Ne ihmiset joita mulla tulis ikävä on mun kans tekemisis myöhemminki, muitten kans en jaksa pitää yhteyt. Perjantaina oli meiän potkiaiset ja tottakai mä itkin siel koko koulun edessä ku mulle annettiin tukaritodistus ja Jenni halas mua.. Jennii mulla tulee hirvee ikävä. Lauantain saatiin päättötodistukset ja mun keskiarvo oli 9.1. Ihmettelen vaa et miten itkin niinki vähän juhlas.

Lauantain Veera tuli meillle ja niinno se saatto ehkä juoda ihan kiitettäväst ja oli tosi ihanas kunnos. Nomut ei se mitää välil saa pitää hauskaaki. Alunperinhän meiän oli tarkotus mennä kämpälle, mut koska kumpaakaan meist ei haluttu sit sinne kuitenkaa ni oltiin sit meil. Sunnuntain oltiin hossuksel koko päivä ja sinne tuli Sini, Janita, Sonja ja Jenninaki. En muista millon ois viimeks ollu niin kivaa. Illal siin ku muut oli jo lähteny ni Sini ja mä juteltiin jonku verran asioista ja se oli silleen ihan mukavaa saada puhuttuu jollekki noinki paljon. En muista millon oisin viimeks kertonu Sinille mun asioita noinkaa paljoo, mut se jotenki kevens mun oloo et sain kerrottuu.

Oon itestäni ylpee. En oo koskenu veitseen pitkään aikaan vaiks ois tehny mieli. Täl hetkel mun kädet on ihan hyväs kunnossa, mut koska mua ahdistaa niin vitusti en tiiä miten kestän tätä päivää.  Haluisin niin kovin vaan jutella jonku kans ja itkee ja saada joltain halin, mut koska kaikki muut on jossain töis tai vihasii mulle ni ei mul oo ketää.. Nytku koulu loppu ei oo enää ees psykologii jolle voisin kertoo asioita. Harkitsen oikeesti vahvasti päättäväni kaiken tän. Kukaan ei edes jäis kaipaamaan, koska on etääntyny niin paljo ettei huomais ettei mua enää ois. Ehkä teen sen tänään, ehkä huomenna, ehkä vast leirien jälkeen tai ehkä vast joskus pitkän ajan pääst.

Tunteet ja järki taistelee mun päänsisäl. Tiiän etten sais tehä itelleni mitään, mut haluun. Tiiän et mul on ihmisii jotka välittää must, mut silti en usko sitä. Mitä jos mä vaan hyppäisin kalliolt alas tai viiltäisin ranteet auki?? En tiiä.. ehkä ku meen tänää akvaariol saan suuni auki ja pystyn puhuu jollekki, ehkä.. Haluisin vaan pyytää anteeks mut kukaan ei usko et tarkotan sil oikeesti et oon pahoillani..

Anteeks..