finally!!

Olin ihan unohtanu tän haasteen jo, mut nyt vastailen tähän :) Kiitos haasteesta Adelheidille!!
Vastaukset ei myöskää oo välttämät mitenkää kauheen hyvii ku aivot ei oikee toimi mut yritän jotain :D


Ohjeet:
Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta:

1. En vois elää ilman mun kavereita
2. Kaipaan monia ihmisiä joitten kans en oo pitkään aikaan ollu tekemisis
3. Oon aikalail sekasin täl hetkel
4. Jos mut saa suuttuu kunnol, oon tosi vittumainen
5. Tutustun helpost uusiin ihmisii
6. En luota oikeestaan keneenkää
7. Rakastan uimista vaatteet päällä
8. Mun suurin unelma on olla näyttelijä tai laulaja (mikä tuskin tulee toteutuu ku en oo tarpeeks hyvä)
9. Haluun mun pitkät hiukset takas!!
10. Tykkään juosta metsäs paljain jaloin
11. En jaksa oottaa et pääsen pois Salost, mut samal pelkään muuttamist Tampereel

11 kysymystä minulle:
1. Mitä toivoisit elämältä?
- Onnea, iloa, perheen ja unelmatyön ja ison maalaistalon
2. Mitä odotat kesältä?
- Noo kesää on jo jonkun verran menny, mut kavereitten kans oloo, uusii ihmisii ja aurinkoo
3. Seuraatko muotia?
- En todellakaan.
4. Oletko tyytyväinen omaan ulkonäköösi?
- En, vihaan sitä et oon niin läski jne.
5. Entä luonteeseesi?
- öäöä.. enpä oikeestaan, haluisin olla ihan erilainen ku oon nyt
6. Mitä/Ketä rakastat eniten koko maailmassa?
- Vitsi tä on vaikee.. Näit on niin monta. Meiän kissoi, Veeroi, Veraa, Jenninaa ja lämpöö ja aurinkoo
7. Salmiakki vai suklaa?
- Salmiakki hyi D: suklaa nam :)
8. Pukeudutko enemmän tyttömäisesti vai poikamaisesti?
- joku välimuoto, koska kesäl tyttömäisest, mekkoi ym. ja talvel poikamaisest lökärit ja huppari
9. Miten tärkeä luonto sinulle on?
- Tosi tärkeä, sillä siel voin rauhottuu ja se on kaunis ja tarvii suojeluu
10. Kuinka monta oikeasti hyvää ystävää sinulla on ollut? (Nykyiset ja entiset)
- lapsuudes yks, viime ja edellis vuon neljä ja täl hetkel kolme tai neljä
11. Millainen olo sinulla on juuri nyt?
- ei sitä pysty oikeen kuvailee.. Tosi ristiriitane. Samaan aikaan ilonen ja pettynyt ja vihanen ja ahdistunut ja onnellinen. Tosi sekava vois kuvata varmaa parhaiten.

11 kysymystä haastetuille:
1. Mihin matkustaisit, jos saisit valita ihan vapaasti?
2. Mikä on lempilaulusi?
3. Mitä haluaisit tehdä juuri nyt?
4. Mikä on mielestäsi tärkeintä elämässä?
5. Mitä vihaat eniten?
6. Mitä tulee mieleen sanasta ystävä?
7. Entä sanasta luovuttaminen?
8. Mitä aiot tehdä loppu kesän aikana?
9.  Kaunein asia mailmassa?
10. Entä rumin?
11. Uskotko asioiden järjestyvän ajan kanssa?

Haastan:

mia
meeripanda
verzu
tyttiws

en nyt jaksa miettii et ketä muit haastaisin ja ei teiänkää oo pakko tota tehä :)

Thank you

Vittu mikä viikko!! On ollu niin iloi ja surui ja onnistumisii ja takapakkei. Yritän nyt selittää tääl jotain mut kattoo nyt et tuleeko mitään järkevää tekstii ku ajatukset niin sekasi. Kaikenlisäks tän tulee lukee pari joitten en todellakaa haluu lukevan tätä, mut anteeks jo etukätee, älkää suuttuko.

Lähettiin Veeran kans siis keskiviikkon Tampereel, selvisin kuin selvisinkin junanvaihdost kaikest siit tärinäst ja pelosta huolimat. Tampereel sit shoppailtii hiuka ja rahaa kulu :D illal käytiin uimas ja sit tehtii ruokaa mikä oli toosi hyvää :) Kiitos Veera oli tosi hauskaa!!

Sit torstain mentiin Veran ja Mian tultua särkiksel ja siel oli suurimmaks osaks ihan kivaa.. oli ihan pirun ulkopuolinen olo suurimman osan aikaa.. Mut kyl mä siel viihdyin, yhes vaihees ahdistus vaan nous niin korkeel et lukittauduin vessaa rauhottuu. Illal sitku oltiin jo kämpil ni noi sääti siin jotain, mä en ees tiiä mitä ku ajatukset meni ihan omii ratojaa.. Nomut ku alettii kattoo leffaa mua itketti jo ihan pirust ja tunsin et se ahdistus alkaa purkaantuu. Onneks tiesin et se leffa mitä alettais kattoo on nyyhkyleffa ni saisin itkee ihan rauhas eikä noi tajuis mitää. Sitku leffa loppu iski pakokauhu, mut jalat ei kantanu vaa romahdin siihe patjal itkemää. Veera oli ihana ja tuli siihen mun vieree ja rauhotti, mut en mä pystyny kertoo sil mikä mul oli.. enhän mä kunnol tienny mikä mul oli.. Sitku olin jo melkee rauhottunu Vera tuli halaa mua ja romahdin ihan täysin. Vera on mulle niin tärkee ja koko sen ajan ku oltiin tuol tuntu ettei se ees tajuis mun olemas oloo ja kun se sit halas en vaa tienny enää mitä tehä.. (kyllä Vera nyt tiiät senki..) Onnistuin jotenki pääsee nukkuu. Taino en mä nukkunu. Kuuntelin muitten hengityst ja liikennet ja itkin. Kyyneleet valu poskil vaiks kuin yritin estää. Nukahdin kuitenki ja nukuin jonku aikaa. Heräsin siihen ku tipahdin patjalt ja ahdistus otti ylivallan. Istuin parvekkeel itkemäs ja miettimäs alas hyppäämist useemman tunnin. Lopult palasin nukkumaa, mutten nukkunu enää yhtää sen jälkee.

Perjantain katottiin leffa ja sen jälkeen mia halus viel lähtee kaupunkii hakee piilarei.  En tiiä miks annoin sille luvan lähtee ku tiesin et iskä haluu koht lähtee. No kuitenki iskä suuttu mul ihan pirust sen takii ja haukku Veran ja Mian pystyy. Kestän sen et mua haukutaa, oon nii tottunut siihe, mut se et kaverei haukutaan sai mut suuttuu ihan helvetist. Kaiken lisäks sain iskält ylimääräsii kotitöit koska aina ku suututan sen saan jonku rangaistuksen. Nyt sit hoidan yksin ihan kiitettävän raskait töit, joten kiitos Mia!!

Illal itkin itteni taas unee ja teki niin mieli viiltää, mutten mä voinu ku tänää jouduin mummin juhlii ja laittaa lyhyt hihasen mekon.. Nytki ahdistaa tosi kovin ja tekis vaan mieli itkee. Nukkumaan en todennäkösest pysty, joka yö nään vaan samaa painajaist. Se ei ehkä vaikuta muist kovin pahalta, mut mulle se on ihan hirvee.. En vaa pystyis sanoo hyvästei ihmisil niinku siinä..

 

Saavun kotiin ja kävelen huoneeseeni. Pöydällä on kirje. Kirje kuolemalta. Kirjeessä minulle annetaan kolme päivää aikaa. Kirje on saapunut kaksi päivää aikaisemmin, mutta olen ollut poissa kotoa. Aluksi en usko kirjeeseen. Pidän sitä erittäin hounona vitsinä. Illalla kuitenkin saan viestin kuolemalta jossa kysytään olenko valmis lähtemään huomenna. Pelästyn, mutta annan asian olla. Yöllä kuitenkin jokin muuttaa mieleni ja päätän aloittaa hyvästelemään kavereitani. En pysty. En halua. Aikaa ei ole tarpeeksi.. En ole sanonut kaikkea mitä haluan. Aloitan soittelemaan kavereilleni, sukulaisilleni. He eivät ymmärrä että puhun totta. Itkun sekaisena yritän kertoa heille miten rakastan heitä ja miten nyt on minun aikani lähteä. Päivällä pari läheisintä kaveriani tulee meille sillä he uskovat minua. He haluavat olla kanssani viime hetket. He rakastavat minua. Illalla pihaan saapuu auto. Autossa on muita nuoria, he iloitsevat. Autoa ajaa tumma hahmo joka viittoo minut luokseen. Ystäväni ja perheeni seisoo kuistilla itkien ja vilkuttaen hyvästiksi. Viimeiset sanani heille ovat yksinkertaiset: Rakastan teitä vaikken sitä koskaan kertonutkaan. Istuudun autoon. En pysty yhtymään muiden iloon vaan purskahdan lohduttomaan itkuun. Kuski kysyy minulta että miksi itken, minähän halusin kuolla. Kaipaan kuitenkin liikaa läheisiäni. Kaipaan lämpöä ja rakkautta. Seuraavalla pysäkillä autoon nousee hyvä kaverini. En pysty katsomaan häntä silmiin. Halusiko hänkin kuolla noin kovasti? Lopulta ajamme rauhalliseen paikkaan, missä näen taas kaikki läheiseni. En ehkä tänään, en ehkä huomenna, joskus.

 

 



today is gonna be hard

noni hienoo. Kaks päivää tampereel lähtöön ja Veera peru tulemisensa. Onneks Mia pelasti mut ja tulee!! :) Kiitos Mia mun pelastava enkeli <3 Tänää meen akvaariol.. En haluis, mut samal haluisin niin kovin. Kattoo mitä ihmiset sanoo ku meen sinne. Täl hetkel ahdistaa jo niin paljon.. En usko et pystyn olee siel kovin kauaa, mut yritän. Paniikkikohtaust pelkään kaikkeist eniten, mut ehkä saan itteni rauhottuu.. ehkä.. Mut nyt pitää mennä tekee töit sitä vastaa et pääsen joten kirjotan myöhemmi sit miten kävi.

you believe all the lies I tell to you

Ihana juhannus ja sillee.. -.- Normaalist ollaan käyty jossain huvipuistos, mut tänä vuon jäi seki välii.. Kuulemma ihan turha mennä ku meen kuitenki ens viikol Särkiksel. No on se menny se juhannus tälleenki: Eilen käytii mettäs lenkil ja vittu siel oli paljon ötököit!! Oon ihan syöty ja kukaan muu meiän perheest ei oo.. No mut ehkä se johtuu siit et ne kaikki hyttyset löys tiensä mun viiltojäljil.. No jalatki on aika kamala näky koska risut tykkäs mun jaloist niin paljo. Sit tänää oon pelannu melkein koko päivän mölkkyy iskän ja pikkusten kans. Make sano ruokailus et Merja on viillelly sen ranteesee. Onneks noi usko ku sanoin vaa et otin yhtee kissan kans. Jouduin kuitenki lieväst sanottuna paniikkii siin tilantees. Ainii ja oon mä tänää jutellu Waltterilki pitkäst aikaa, mut eh.. Se luulee et oon kiinnostunu siit mut no nii.. eipä oikeen innosta..

Mouth tells lies but the knife tells the truth..

Tajusin täs oisko ollu eile et oon ihan älyttömän läski ja laiska koska en jaksa tehä ylipainol mitää.. Syön vaa mut en jaksa liikkuu. Päätin ottaa mallii mun kavereist jotka liikkuu ihan helvetist, ehkä hiukan liikaaki. Lisäks oon onnistunu vähentää syömist, tänää oon syöny vaa kaks uutta perunaa ja pienen palan kalaa. Normaalist oisin syöny paljo enemmä, mut nyt mä alotan laihtumisen. Pakko alottaa ku en kehtaa näyttäytyy tällee. Ja se joka kehtaa sanoo mul ettei mun tarvii voi haistaa paskan, mul on ylipainoo nii pirust et tajuun kyl et pitää laihtuu. Ei se siit oo pelkästään kiinni et en pidä itteeni kauniina nykysellää.

Mut nyt lähen lenkil joten heippa!! Jajaja hyvää juhannuksen loppuu kaikille :)

I just wanna be happy..

Välil must tuntuu et kaikki on täl hetkel paremmin, et oisin taas onnellinen ja ilonen vanha minä. Sit aina jotain tapahtuu ja jokin muistuttaa et miten huonost asiat oikeesti on. Periaattees kaikki on tosi hyvin: Pääsin lukioon mihin halusin, saan olla kavereitten kans jne. Mut oikeesti ku miettii ni oon silti tosi onneton.. Kukaan ei oikeestaan usko et mul ei oo asiat hyvin, miks uskois ku oon taas onnistunu kasaa sen suojamuurin ympärilleni..

Oon viimeaikoin ollu ihan hermoraunio. Joka ilta oon itkeny itteni uneen ja joka ilta oon halunnu tehä itelleni jotain. En mä montaa  kertaa oo tehny ku en voi kulkee pitkähihases.. Mut silti.. Haluisin niin kovin et parantuisin, et voisin olla vapaa täst kaikest pahast olost. En enää ees tiiä mist se tulee, ennen osasin sanoo et mist se millonki johtu. Paniikkikohtaukset koton on lisääntyny, mut toisaalt enhän mä oo muual ku koton oikeestaan ollukkaa.. Akvaariol en mee enää ikinä joten sielkää ei tartte ihmisten kestää mun kohtauksii. Mul ei oikeestaan oo enää muuta elämää ku koton olo ja joskus harvoin hossuksel käyminen. En enää jaksa käydä missää, oon jotenki niin väsyny..

Eilen illal pelkäsin ihan helvetist.. Tärisin, sydän hakkas tuhat ja sataa ja itkin peiton alla. Yleensä voin kattoo mitä vaan telkkarist ja en saa minkään laist pelkoo aikaseks, mut eilen katoin American horror storyy, joka ei oo ees kovin pelottava sarja. Jostain syyst menin kuitenki ihan paniikkii ja vaiks kuin yritin rauhottuu olin ihan sekasi. Mihin tahansa katoin näin hahmoi, kuulin äänii jotka kuiski ja aina ku olin nousemast sängyst et menisin vessaa en pystyny laskee jalkoi lattial sängyn vieree ku tuntu et sielt ois tullu jotku kädet jotka ois ottanu mun jaloist kiinni ja vetäny mukanaa.. Pelkään vielki, mut nytku koton on muitki ni voin olla ees hiuka enemmän rauhas.

Illal mun pitäis mennä kattoo Veran teatteriesityst ja sen jälkee Veral, toivon vaa ettei iskä taas peru sitäki. En oo nähny Veraa ikuisuuksii ja mul on oikeest sitä jo hirvee ikävä ni ihana nähdä tänää. Jotenki on sellanen olo etten jaksais lähtee mihinkää, mut oon päättäny et täl kertaa en peru, meen sinne ja pidän hauskaa. Toivon vaan et jää se itkuparkukohtaus tält illalt välii.

Tä kappale on jotenki niin ihana ja voimaa antava

My very twisted mind

Heips!! En oo pitkään aikaan ehtiny kirjottaa ku olin leireillä. On pitäny parina päivänä, mut en oo saanu aikaseks avata konetta. Paljon on tapahtunu, en nyt jaksa selittää ihan kaikkee, mut jotain yritän kertoo.

Tammileiri oli tosi kiva, paitsi et nukkusin monta yötä 7-8 vuotiaitten tyttöjen kans samas teltas ja ei ollu yksityisyyt ja olin kipee. Mult jäi jonkin verran ohjelmii väliin ku jouduin nukkuu tautii pois teltas janiinno en oikee muutenkaa ollu oikeen siin kunnos et oisin voinu osallistuu niihin ohjelmii.. Sain siis puoles välis leirii tietää miks Jere vihaa mua.. Kuulemma siks et oon kerran tai kaks sanonu sil etten jaksa elämää ja et haluun kuolla ja se pitää sitä pelkkänä huomion kalasteluna.. Eihän mul oikeesti mitään ongelmii voi olla ja sillee.. Nomut kuitenki en todellakaa oo hakenu sil huomioo, tarvitsin apuu ja se autto ja jakso mua ja luulin et siihen voi luottaa.. mut näköjään oon vaan ärsyttävä sen mielest.. En enää haluu ikinä käydä akvaariolkaa.. Liikaa se ihmisten viha.. Sillon ku sain tietää mitä Jere oikeesti must aattelee ni mul oli vaikeuksii pitää itku sisäl niitten pienten lähel ja ku ei ollu yksityisyyt ollenkaa.. No onneks mul oli siel Veera jolle sain hiukan purettuu ajatuksii. Jätin iltaohjelman välii sen takii. Kuka idiootti pakottaa aina ottaa partioleireil puukon.. Käsi oli kaunis sen jälkeen, mut onneks oli huivi jota pystyin pitää rantees ja onneks se helpotti sen verran et pystyin taas olee ilonen niitten pienten seuras. täält voitte kattoo joitain leiri juttui: tammileiri

 

 

Sitku pääsin kotii Tammileirilt nukuin pääl 16 tuntii ja maanantain palasin Sauvon ahtelaan Kesikselle. Kesis oli lieväst sanottuna hirvee.. Nukuin huonosti, väsytti ja en jaksanu esittää pirteet. Mun ohjaajapari jätti mut yksin huolehtimaan 21 pikkukakarast jotka huus ja tappeli ja ei totellu.. Olin niin onnellinen ku pääsin sielt kotii.

Kesiksen aikana sain myös tietää et pääsin TYKkii opiskelee, joten olin hetken ilonen. Kerranki saavutin jonku tavotteen. Janyt pääsen kauas Jerest, kauas niist muista jotka mua vihaa. Saan uuden alun. Kerranki olin porukoille se ylpeyden, en häpeän aihe. Kerranki. Vanhemmat oli niin onnellisii et sain luvan suorittaa traktorikortin, sisustaa huoneeni melkee miten haluun ja lisäks saan tabletin tai mikä lie onkaa joku tabletin ja läppärin välimuoto :D

Samsung ATIV smart pc

Tänään kävin ilmottautumas lukioo ja siel oli tosi hienoo ja muutenki ne ihmiset oli tosi mukavii. Alan pikkuhiljaa tajuumaan et asiat järjestyy. Et oikeesti muutan sinne kauas ja noi ihmiset jää tänne. Oon niin ylpee itestäni ku en joudu homehtuu tääl enää. Nomut kuitenki.. Vaiks mun pitäis olla ilonen ja reipas, mulle iski eilen ihan hirvee ahdistus.. En pääse siit eroon vaiks kuin yritän. Mieliala on tosi maas janiinno.. Haluun pois.. Menin lupaamaan Jugille et menisin tänää hossuksel, mut en mä pysty.. Melkeen lupasin Veeral et meen niille mut en mä pysty.. Anteeks.. Haluisin olla ihmisten kans, mut jotenki en kuitenkaa haluu ku tiiän et en oo kovin hyvää seuraa.

 

 

Veri valuu.. Veri valuu niin lohdullisena. Äsken ranteeni iho oli vain täynnä arpia jotka olivat jo parantuneet. Nyt ihoni on täynnä punaisia viiltoja ja mietin teenkö viimeisen askeleen. Teen. Viillän ranteeni auki ja jään sängylleni odottamaan. En tunne kipua, en pelkoa. Olen rauhassa. En kaipaa mitään. Sanotaan, että kun ihnminen kuolee hänen elämänsä vilisee silmissä. Miksei minulle käy niin. No ehkä parempi etten nää kaikkea sitä vihaa, surua. Silmissäni pimenee. Vedän viimeisen kerran happea keuhkoihini. Olen kuollut.

 

Mä oon taas alkanu näkee kuolemaan liittyvii unii. Ei se mua haittaa, ne on aina rauhallisii ja kauniita. Mut ne unet saa mut ajattelemaan itsemurhaa aina vaan enemmän. Tiiän et mun pitäis olla ilonen ja etten voi tehdä sitä, mut silti haluisin niin kovin tehdä sen. Kunpa se ei ois niin lopullinen..

 

 

Siin taas jotain kuulumisii, erittäin sekavii kylläki mut silti.. heihei

 

Ps.Kuulin eilen papan tekemän laulun. Se on ihan älyttömän kaunis ja aloin itkee ku kuuntelin sitä. Tiiän ettei pappa elä enää kauaa, joten se kosketti mua vielki enemmä..

 

 

Herään useasti öisin enkä unta saa.

Katson sisämaisemaa.

 Katse kiertää harhaillen.

Peilin pintaa katselen, siellä hellä kuva eilisen.

 Usein varovasti vielä käännän yöllä kylkeäin etten herättäisi sua vierestäin.

 Mieli kertaa muistojaan, menneeseen käy maailmaan, mutta kaikki tuo on haaveunta vaan. 

Niinkuin varjot, kuva peilin minun sydämeni on.

 Se on levoton, kuin yöni uneton.

Vaan sun vierelleni palaavan mä nää.

Yksinäisen aamu hämärtää.

Mitä elämästä puuttuu ihminen kun yksin jää?

Sen vain yksin jäänyt saattaa ymmärtää.

Öinen huone peileineen antaa herkän heijasteen siellä rakkaus on onnen kadonneen.

 Niinkuin varjot, kuva peilin minun sydämeni on.

 Se on levoton, kuin yöni uneton.

 Vaan sun vierelleni palaavan mä nää.

Yksinäisen aamu hämärtää.

and the river is dry

 

Olen kuin padottu kuivumassa oleva joki. Ennen olin täynnä elämää, mutta nyt minusta on jäljellä enää pieni lammikko, viimeiset rippeet elämänhalua ja sekin on kuivumassa pois. Ellei patoa joen päässä pureta, minua ei kohta enää ole.

 

 

Vihaan itteeni.. Eilen mun itsehillintä petti, olinhan mä kestänytkin jo kolme viikkoa.. Eilen mä en kuitenkaan enää jaksanut ja pystynyt olemaan. Ahdisti niin paljon..

 

Mul ei oo ketään jolle kertoa miltä musta tuntuu. Ennen mulla oli Jere ja Vera, nyt niistä kumpikaan ei puhu mulle ja ne molemmat välttelee mua.. Mussa on iloinen ja hauska puoli, valittava ja masentunut puoli ja se puoli minkä ne on vast saanu nähä.. Se puoli jota vihaan ittessäni kaikista eniten.. Se puoli joka on erittäin vittumainen ja se joka saa ihmiset kaikkoamaan mun ympäriltä paremmin ku mikään muu. Ennen oon pitäny sen piilossa yllättävänki hyvin, en oo suuttunu, en ollu niin idiootti, mut jostain syystä nykyään en enää osaa pitää sitä puolta niin hyvin kurissa mikä näkyy siin et menetän kaikki mulle rakkaimmat.. En haluu menettää niit, en pärjää ilman niit.. Mut se et kadun, se et yritän pyytää anteeks, mikään ei riitä. Ehkä mun on parempi yksin..

Onhan mulla muitakin kavereita kuin Vera ja Jere, mut kenellekkään muulle en uskalla puhua.. Kenellekkään muulle en uskalla kertoa asioita. Ennen kerroin helposti, enää en pysty. Kaikki mun kaverit on mulle yhtä tärkeitä, mut esim. Sammyn kanssa pidetään hauskaa, ei kerrota turhia asioita ja murheita ja ajatuksia. Toki välil tulee käytyy syvällisiiki keskustelui, mut en mä ite kerro paljoo paskaakaan. Mä kaipaan sitä ku oli joku jolle kertoa, mut ei.. nykyään oon ihan yksin.. ehkä mä vaan ansaitsen sen ku olin niin hirvee..

all alone in the darkness..

Oon joskus mustasukkanen mun kavereista.. Voin ihan rehellisest sanoo et oon kateellinen Lauralle jonka kans Vera viettää aikaa tosi paljon, mustasukkanen kaikille tytöille joille Jere puhuu, kateellinen Veeralle joka lähentyy ihmisten kans, kateellinen Jenninalle ja Veeralle joilla on toisensa jne. Tiiän et oon hirvee ku ajattelen tolleen, mut ehkä ajattelen niin siks et kaipaan niit kaikkii ihmisii liikaa.. kaipaan sitä et oisin ite läheinen jonku kanssa.. kaipaan sitä onnee joka tulee ku on joku jonka kans olla..

Miks mä en osaa kertoo kenellekkään et miten tärkee se on?? Miksen.. Haluisin vaa sanoo kaikille mun kavereille et rakastan niit ja et ne on ihanii ja et ne on tosi kultasii, mut miks mä en pysty?? Miten se voi olla niin vaikeeta..

Mä lähen torstaina leirille ja oon kipee täl hetkel.. Mua pelottaa ihan älyttömäst et saan siel jonku paniikkikohtauksen tai et sorrun viiltelee tai et en pysty vetää iloista roolia mun pikkusten edessä.. Pakko kestää niitten vuoks, olla esimerkkinä. En vaa tiiä miten kestän.. Lupasin kaverille etten ota mitään terävää mukaan, mut entä ku leirikirjees lukee et puukko ja sakset.. Pakko kestää..

seuraavan kerran kirjottelen vast joskus leirilt kotiuduttuani, joten heippa!!

just stay strong

En oo kirjottanu piiitkään aikaan, ois kyl ollu paljon kerrottavaa mut en oo ollu koton sitä vertaa et oisin ehtiny käynnistää koneen. Nomut nyt selitän sit kaiken mitä muistan ja mitä tulee mieleen joten saattaa tulla aika paljon ja aika sekavaa tekstii

Eli siis meil oli kuorokonsertit ja selvisin ekan konsertin ihan ilman itkuu ku olin itkeny edellisen päivän koko kenraalin. Toisen konsertin kohal meiän vanha tanssiope tuli kattoo ja sit ku halasin sitä alko mun itkuparkuvaihe.. Joutusin kestää omaan sooloon asti mut sen jälkeen itkin jo niin paljon etten voinu enää laulaa. Mun on tosi vaikee vielkää tajuta etten syksyl enää mee kuoroon ja et tä ei oo pelkkä kesäloma.. Mä en tiiä vielkää miten pystyin sanomaa heipat ihmisille, se ei ollu todellakaa helppoo.

Tä kuva on meiän koululaiskiertueelta ja tossa ei oo ku murto-osa kuorosta, mäki tuol jossain kajarin takana
 

Viimisen viikon maanantaina käytiin tukareitten ja oppilaskunnan virkistäytymises kattomas kohta 18. Sit ku sielt päästiin mentiin kattoo meiän luokan karsintapelii tiistain pesisturnaukseen. Tiistain hävittiin mut maanantain voitettiin joten ei sentään oltu kaikist huonoimpii. Keskiviikkon oli muuten normi koulupäivä mut iltapäiväl oli opettajat vs. 9D pesisottelu. Eli tiivistettynä paljon pesistä. Tiistain pelattiin myös akvaarioporukalla pesistä. Jere oli aikasemmin päivällä käyny moisiol moikkaa meit ja ollu muutenki tosi mukava. Mut sit siel pesikses se vittuili hiukan liikaa mulle ku en osannu ja sit lopult suutuin. Kestän kyl pientä vittuiluu mut sillon meni yli. Sitku mä suutuin sain sen suuttumaa ja niinno.. Hyvä et ollaan puheväleis täl hetkel. En oikee tiiä mitä mun pitäis tehä koska se on se ihminen johon oon luottanu ja jolle oon kertonu asioit ja nyt en voi kertoo enää kenellekkää ku se ei haluu puhuu.. Oon muutenki riidelly mulle tosi tärkeitten ihmisten kans ja must tuntuu et oon sen takii menettämäs monii niin ihanii kavereita.. En haluu menettää niistä ketään mut en tiiä miten saisin niist taas läheisii... Anteeks ku oon ollu ihan hirvee

 

 

Torstaina oltiin meiän luokan kanssa Turussa. Ensi hiukan shoppailtii sit syötiin dennikses ja pelattiin megazonee ja sit käytiin kattoo leffa. Päivä oli ihan kiva ja mulle sinänsä merkityksetön. En vielkää jotenki pysty sanomaan et ikävöisin meiän luokkaa. Ne ihmiset joita mulla tulis ikävä on mun kans tekemisis myöhemminki, muitten kans en jaksa pitää yhteyt. Perjantaina oli meiän potkiaiset ja tottakai mä itkin siel koko koulun edessä ku mulle annettiin tukaritodistus ja Jenni halas mua.. Jennii mulla tulee hirvee ikävä. Lauantain saatiin päättötodistukset ja mun keskiarvo oli 9.1. Ihmettelen vaa et miten itkin niinki vähän juhlas.

Lauantain Veera tuli meillle ja niinno se saatto ehkä juoda ihan kiitettäväst ja oli tosi ihanas kunnos. Nomut ei se mitää välil saa pitää hauskaaki. Alunperinhän meiän oli tarkotus mennä kämpälle, mut koska kumpaakaan meist ei haluttu sit sinne kuitenkaa ni oltiin sit meil. Sunnuntain oltiin hossuksel koko päivä ja sinne tuli Sini, Janita, Sonja ja Jenninaki. En muista millon ois viimeks ollu niin kivaa. Illal siin ku muut oli jo lähteny ni Sini ja mä juteltiin jonku verran asioista ja se oli silleen ihan mukavaa saada puhuttuu jollekki noinki paljon. En muista millon oisin viimeks kertonu Sinille mun asioita noinkaa paljoo, mut se jotenki kevens mun oloo et sain kerrottuu.

Oon itestäni ylpee. En oo koskenu veitseen pitkään aikaan vaiks ois tehny mieli. Täl hetkel mun kädet on ihan hyväs kunnossa, mut koska mua ahdistaa niin vitusti en tiiä miten kestän tätä päivää.  Haluisin niin kovin vaan jutella jonku kans ja itkee ja saada joltain halin, mut koska kaikki muut on jossain töis tai vihasii mulle ni ei mul oo ketää.. Nytku koulu loppu ei oo enää ees psykologii jolle voisin kertoo asioita. Harkitsen oikeesti vahvasti päättäväni kaiken tän. Kukaan ei edes jäis kaipaamaan, koska on etääntyny niin paljo ettei huomais ettei mua enää ois. Ehkä teen sen tänään, ehkä huomenna, ehkä vast leirien jälkeen tai ehkä vast joskus pitkän ajan pääst.

Tunteet ja järki taistelee mun päänsisäl. Tiiän etten sais tehä itelleni mitään, mut haluun. Tiiän et mul on ihmisii jotka välittää must, mut silti en usko sitä. Mitä jos mä vaan hyppäisin kalliolt alas tai viiltäisin ranteet auki?? En tiiä.. ehkä ku meen tänää akvaariol saan suuni auki ja pystyn puhuu jollekki, ehkä.. Haluisin vaan pyytää anteeks mut kukaan ei usko et tarkotan sil oikeesti et oon pahoillani..

Anteeks..