so alone and same time so many people around me

Lupasin eilen kirjottaa tänään siit matkasta. Ihan liikaa kerrottavaa ja vaiks yritän tiivistää ni voi tulla tosi pitkä ja sekanen teksti joten en ihmettele jos kukaan ei jaksa lukee loppuun asti. Kirjotin siel matkapäiväkirjaa ja kirjotan tänne sen mitä kirjotin sinne.

Lauantai 3.8

Lähdettiin aamulla ajamaan lentokentälle 4.15. En nukkunut viimeyönä ollenkaan, sillä pelkäsin lentämistä niin paljon. Itkin kokoyön ja aamulla kerroin vanhemmilleni pelostani. He vähättelivät ja sanoivat että minun pitää rauhoittua ja etten saa muiden huomata pelkoani. Vasta Sveitsiin laskeuduttuamme pystyin hengittämään kunnolla ja sain tärinän lakkaamaan. Kandersteg jossa nyt olemme on kuvan kaunis paikka jollaista en olisi osannut kuvitella olemassa olevaksikaan. Kaikkialla on vihreää ja Alpit tuovat turvaa tähän pieneen kylään jossa on vain 1200 asukasta. Muiden maiden partiolaiset ovat mukavia ja suomalaisia täällä ei ole kuin me. Tiesin jo ennen matkaa etten tulisi toimeen muiden ikäisteni suomalaisten kanssa, sillä he ovat todella lapsellisia ja samalla ihan liian teinejä. Olen yksin teltassa ja tekisi mieli itkeä. En jaksa olla sosiaalinen ja muiden mukana kiertelemässä. Jo nyt on hirveä koti-ikävä. Haluaisin vain kotiin, takaisin suomeen.

Sunnuntai 4.8

Ei jumalauta.. En nukkunut viimeyönä silmäystäkään koska vieressä kulkee junia. Tänään oltiin kauniilla alppijärvellä ja vesi on täällä oikeesti sinistä ja kirkasta. Mentiin järvelle kondolilla, mutta laskeuduttiin alas kävellen. Polvi tietenkin petti ja sattuu niin helvetisti. Toisaalta hyvä huomata olevansa elossa. Muut ovat jossain kiertelemässä ja tutustumassa ulkomaalaisiin, itse haluan vain nukkua. Ikävä kavereihin senkun kasvaa ja en tiedä kuinka kauan pystyn pitämään kyyneleitä enää sisällä. Nyt lähetään syömään ja vaikka ruoka onkin partioruuaksi hyvää, en saa mitään pysymään sisällä.

Maanantai 5.8

Päivä jota olen pelännyt tänne tulosta asti. Olemme kokopäivän leirissä suorittamassa merkkejä ja se tarkoittaa etten saa olla rauhassa sillä pitää kiertää ryhmissä eri pisteillä. Menemme myös kylpylään. En haluaisi näyttäytyä bikineissä tällä vartalolla. En jaksa muita enää, sillä kokoajan kuuluu "ihan vaa läpäl" "hyi toi on ruma" jne. En tykkää kun he arvostelevat muita ulkonäön perusteella. Toki muut täällä ovat kauniita ja laihoja ja kaikkea sitä mitä minä en ole, mutta ei se oikeuta puhumaan pahaa toisesta. Muilla aamu alkaa meikkaamisella ja vaatteiden tarkalla valitsemisella, itse laitan päälleni vain jotain ja en todellakaan meikkaa leirillä. Illalla on international evening ja tuskin pystyn olemaan siellä kovin kauaa, sillä ahdistus pahenee kokoajan.

Tiistai 6.8

Heräsin aamulla kuudelta ja istuin ulkona katsomassa auringon nousua. Auringon nousu on täällä niin kaunis. Ei sitä voi edes kuvailla. Harmittaa kun en ottanut kameraa mukaan. Muut lähtivät tänään haikille, mutta koska Karkki tiesi miten paskat polvet minulla on hän antoi minulle tehtäviä joita pitää suorittaa päivän aikana. Puoliakaan en ymmärrä, sillä englantini ei ole niin hyvää että tietäisin kaikki nämä sanat, mutta yritän tehdä parhaani. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaa tuntuu siltä että haluaisin soittaa jollekkin. Olen tulossa kipeäksi ja tunnen kuumeen nousevan. En jaksa välittää, sillä englantilaiset halusivat minut pelaamaan jalkapalloa heidän kanssaan ja minähän menen vaikka kuolemantaudissa. Kuuma kaakao tulee tekemään päivällisellä niin hyvää.

Keskiviikko 7.8

Olen kuumeessa, mutta tämän päivän ohjelmaa en halunnut jättää väliin. Olimme koskenlaskussa ja se oli kivaa. Tunsin jopa kerrankin kuuluvani porukkaan. En tiedä mikä minuun meni teltoille palattuamme, mutta muiden ollessa muualla en enää hillinnyt itseäni vaan otin sakset käteeni ja viilsin. En saanut itseäni hillittyä, mutta sakset eivät olleet tarpeeksi terävät. Olen jäässä ja tärisen ja en todellakaan ole menossa muiden mukana last night partyyn eli diskoon, sillä en pysty olemaan ihmisten kanssa juuri nyt. Eilen kun lähdin iltaohjelmasta pois, karkki tuli kysymään mikä minulla on ja kerroin kaiken. Olo helpotti hiukan, mutta nyt se on taas kahta kauheampi.

Torstai 8.8

Tänään lähdimme kohti geneveä ja hyvästelimme kaikki uudet kaverimme. Olen nukkunut kokopäivän. Kuume on korkea, mutta se alkaa laskemaan. Olisin joutunut alunperin huoneeseen, jossa oli ihmisiä joiden kanssa en halunnut olla, sillä he eivät nuku yöllä, mutta onneksi pääsin nuorempien kanssa. Muut olivat kaupungilla sillä aikaa kun nukuin ja ah täällä on nettiyhteys, vihdoin saan yhteyden kotiin. Noi kakarat eivät ole hiljaa ja kello on jo ties mitä. Haluan vain nukkua.

Perjantai 9.8

Täytän tänään 16. Haluaisin vain skipata päivän, sillä yöllä pääsen vihdoin kotiin ja en halua lentää. En halua olla näiden ihmisten kanssa enää hetkeäkään, sillä kaikki kaverini joiden kanssa haluan olla ovat suomessa. Muut lauloivat tänään minulle onnittelulaulun ja koska pahaolo oli ja on niin kova aloin itkeä. En jaksa enää hetkeäkään ja rehellisesti sanottuna tekisi mieli hypätä junan alle nytkun olemme rautatieasemalla. Onneksi pian kotiin.

Siinä oli erittäin tiivistetysti ja lyhyesti matkastamme.

Tänään mun kummit tuli ja niitten kans on aina yhtä hirveet olla. He on tosi mukavii ja niin on ne lapsetkin, mut ne ei jätä rauhaan ja en jaksa yksinkertasest olla kokoajan ilonen ja esittää et kaikki on mitä parhaiten. Stressaan ihan helvetist tiistaist muuttoo ja tänään ku iskä alko huutaa mul jostain asiast ni alko tuntuu etten ees haluu muuttaa.

Mul ois paljon muutaki kirjotettavaa, mut ehkä jätän ne toiseen kertaan ku niin paljon selitin jo täl kertaa.