...

 Mikä mua vaivaa.. Ois nii paljon kerrottavaa, mut en saa mitään sanoiks asti. Oon ollu kipeenä ja ehtiny ajatella kaikkee, mut en uskalla enää kertoo ajatuksiini täällä ku tajusin (vihdoin.. ) et kuka tahansa voi lukee ne ja et tätä blogii lukee niin moni joitten en sitä haluis lukevan. Sori en tykkää anonyymeist lukijoist ku häiritsee ku en tiiä ketä ootte.. Sen ymmärrän et jos sillon tällön sattuu lukee, mut monet lukee iha muutenki.. Nomut joo en valita siit enää sen enempää.. Meil oli tänää tykitys ja se oli tosi kivaa, mut voimat loppu kesken ku fiksuna halusin kouluu.. Nomut joo en oikeest haluis avautuu tääl sen enempää.. Taidan tehä blogin mihin voin kirjottaa ihan rauhas ja johon lukijoiks pääsee vaa ne jotka oikeest sinne haluu. Tuun kyl kertoo tännekki kuulumisii ja tapahtumii, mut en enää vaa pysty puhuu siit miten oikeesti ajattelen. Joten sanotaanpa vaikka näin: Oon ilosempi ku pitkään aikaan, mut mul on sellasii ajatuksii joitten en haluu leviivän, joten ihmiset, jos sanon et kaikki on hyvin uskokaa!! :) noni heihei, kirjottelen taas joskus ku oon saanu ton uuden blogin alkuu. Ja jos haluu sen lukijaks ni siit vois sit kertoo mulle.

It's way too much

Kaikki mitä täs on tapahtunu on ollu mulle ihan liikaa ja siks oon niin väsyny etten oo ees kunnol saanu kirjotettuu enkä saa nytkää joten yrittäkää kestää. En tiiä mitä viime kerral kirjotin ja oon laiska tarkistaa. En tiiä kerroinko siitä miten iskä luki mun anteekspyyntö kirjeen ja romahti lattial itkien ja miten mun vanhemmat vihdoin oppi kertoo et ne välittää. Oon vihdoin saanu niilt vapauksii ja mun on annettu elää vapaammin (toivottavast kestää). Perjantaina naarilassa oli tosi kivaa ja oli ihanaa ku Sammy ja Luci (Vera) tuli meil. Juu okei erilaisten syitten takii sain siel paniikkikohtauksen ja tuli itkettyy nii Kikan ku Veranki kanssa. 

Sunnuntain oli lähel etten kuollu Roosan kanssa liikenneonnettomuudes mun paskojen ajotaitojen takii. Menin siis pelaamaan pesistä Saloo mut ei ollu tarpeeks porukkaa ja päätettii lähtee lukiol pelaa lentist. Matka lukiol ei menny ihan niin hyvin, mut en jaksa selittää tarkemmin mitä tapahtu. Sori oon vaa nii väsyny. Pelates mulle iski vasta se paniikki siit ajamisest ja onneks sain Valtterilt sakset ni sain sen nopeesti alta pois. Sain myös juteltuu vihdoin Jeren kans ja sain tietää siit asioi mitä en ois ihan heti uskonu. En niist kerro kuitenkaa sen enempää ku ei oo mun asioi. Pääasia et ollaan sovittu.

Tä päivä on menny pienes pelos kokoajan ja oon varmaa tulos kipeekski joten olo kaksin verroin kamalampi. En ollu tarpeeks vahva taistelus itteeni vastaan ja oon taas alkanu viikonloppun viiltelee.. En osaa sanoo asiast muutaku anteeks.

Oon saanu täält jo nyt yhen kaverin jolle voin kertoo kaiken ja oon siitä tosi kiitollinen. Tänäänki sain puhuu sille ku en muita viittiny vaivata. Se oikeesti osaa auttaa ja kuunnella ja tuntuu et se välittää. Miettikää oon ollu tääl vast kaks viikkoo ja sain jo ystävän!! Ehkä mus ei ookkaa kaikki ihan nii vial ku oon luullu..

Sori en nyt oo vielkää ehtiny muokkaa ja oon nii väsyny etten jaksa ettii kuvii.. ´

Nyt meen nukkuu et silmät saa lepoo tält taukoomattomalt itkemiselt. Öitä muruset <3 p="">

I haven't done anything today

Teen ne muokkaukset tms täs joskus sittenkun ehdin, mut johonki oli pakko päästä purkaa ajatuksii ni saatte viel lukee erittäin huonoo tekstii ja kestää tota ulkoasuu.

Tän päivän piti olla ilonen ja hauska ja niinhän se osiltaan olikin. Meillä oli ryhmäytymispäivä ja meiän luokasta on tulossa aina vaan yhtenäisempi. Kierrettiin myös koulun saleja ja saatiin infoa ilmasutaito aineista. Siellä sit jossain niist paikoist mua alko ahdistaa ja lopult päädyin mahdollisimman kauas muista hengittää rauhas. Meiän tutoroppilaat kysy et onks kaikki hyvin ja usko ku sanoin et on. Jossain kohtaa piristyin taas ja kaikki meni hyvin, mut sit meiän orpojen (eri kaupungista yksin muuttaneiden ja mun joka ei muuttanu yksin) kokoontumises aloin miettii asioi jotka jäi saloon ja moni muuki ajatteli selkeest asioi. Meil tuli sinne kunnon itkuporukka. En ees pysty sanoin kuvailemaan miten ikävä mul on joitain ihmisii ja miten tiiän et kenelläkään ei oikeesti voi olla mua ikävä. Sittenku kaikki oli saanu lopetettuu itkemisen oli aika lähtee kotiin. Päätin kävellä keskustorille jonne on pidempi matka ku lähimmäl bussi pysäkil, mut halusin käydä kaupas. Voitte vaan kuvitella sen vitutuksen määrän ku siel ei ollu mitää saksii terävämpää (ja kyllä ajatukset pyörii viiltämises, mut toistaseks en oo tehny mitää.) Kävelin koululta torille ihan sumussa ja en ees tajunnu kattoo liikennevaloi. Meinasin siis jäädä tänään auton allekki. Enkä ees säikähtäny sitä vaa ajattelin et eipä toi ois muuttanu mitää. En oo tänään oikeestaan ajatellu sen jälkeen. Oon vaan maannu sängyllä ja tuijottanu kattoo. Muut jaksaa kuntoilla ja munki pitäis, mut en vaan jaksa. Voimat niin vähissä.

En muista mikä päivä Kristian tai Aleksi sano mulle ku tekstasin tunnil ja olin jotenki tosi kyyrys ja pää alaspäin et näytän masentuneelta. Teki mieli huutaa siin kohtaa mut vastasin vaan naurahtaen et minä vai, en todellakaa oo masentunu. En tykkää ku siit asiast tehään vitsi.. Sillonku joku puhuu siit vitsinä tai ku joku puhuu sillee et oisin voinu vaiks tappaa itteni ku en jaksanu tota enää ja nauraa samal, saa mut kunnol suuttumaa.

En tunne mitään. Haluisin tuntee jotain, ees kipuu. Voin sanoo et mul on ikävä Veraa ja Sammyy ja montaa muuta, tiiän sen, oonhan itkeny sen takii monta päivää, mut silti täl hetkellä en tunne ees ikävää. Oon kai vaan tunteeton paskiainen.

 

 

I'll start a new and (hopely) better life

En oo ehtiny kirjottaa kunnol, mut koulu on alkanu hyvin lukuunottamat kemiaa ja oon jo nyt saanu kavereita. Koulun omat kurssit on kivoja ja en enää osaa ajatella et oisin menny mihinkään muuhun kouluun. TYKissä vaan hyväksytään kaikki niin hyvin :) Aattelin nyt kirjottaa viimisen kerran tähän blogiin ja tehdä uuden ja paremman blogin tai sitten muuttaa kaiken täs blogissa ja yrittää kirjottaa parempaa tekstiä. Mitä mielt ootte et mitä teen??

Oon ollu tosi väsyny mut onnellinen viimeaikoina. Tai no lukuunottamat viikonloppuu.. Perjantain kävin akvaariol ja en oo ikinä saanu tollast noin ilost vastaan ottoo ja se oli tosi mukavaa. Toki iltahartaus meni vähän ketuiks ku tajusin miten paljon ihmisii siin oli ympäril ja se oliki sit menoo rauhottumaan ulkopuolel. Lauantaina ku porukat käski tekee läksyi sain kuunnella helvetillist huutoo.. En osannu/osaa kemiaa ja turhauduin siihen etten tajunnu mitä kysyttiin ja mitä ne sanat tarkotti. Pyysin iskält apuu ja se ja äiti alko heti raivoomaan siit miten en muka ollu yrittäny.. Yritin oikeesti.. En kestäny sitä ja puhkesin itkuu ja siitäkö vasta huuto alkoki.. Sain kuunnella syytöksii jotka vieläki soi päässä ja en ikinä unohda iskän sanoja jotka se huus ääni täynnä inhoo: "haista sinä iso vittu, saatana!!" Toi ehkä kuulostaa teist huvittavalt mut se on oikeest kaukana siitä.. Oon kokoajan tosi epävarma siin mitä teen ja en enää uskalla sanoo mitään ku aina joko iskä tai äiti tai joku kaveri suuttuu mulle.. Niin on käyny nyt liian monta kertaa..

Sunnuntai oli onneks hiukan ilosempi ja käytiin Sammyn ja parin muun sporttiksel ja kesiksel olleen ohjaajan kans flowparkis :) Joo toki riehuttii liikaa ja hilluin siel yläilmois ilman et köydet oli kiinni ku halusin kokeilla milt se tuntuu, mut se oli kivaa. Ennen ku mentiin Marielin kans viimisel radal, mun verensokeri laski tosi alas ja alko heittää pääs. En kuitenkaa fiksuna kuunnellu elimistööni vaa kiipesin sinne ylös ja se rata oli liian rankka mul.. Voimat loppu ihan täysin mut onneks siel on niit pelastajii.

Nyt yritän keksii et mitä teen tän blogin kanssa joten kiltit kaikki vaan kertokaa et mitä teen tälle!! lopetanko, alotanko uuden vai muokkaanko??

I can't write

En osaa enää kirjottaa mut en myöskää ehi.. Avasin koneen tänään ekaa kertaa viikkoon ja saman tien iskä tuli ilmottaa et pitää menä nukkuu.. Ehkä sit kirjotan huome autos joten postaus saattaa tulla joskus aikasin aamul. Oisin niin kovin halunnu kirjottaa enemmän nyt, mut iskä on nii vitun ärsyttäväl päällä taas et en ehi.. Kuulemma pitää mennä ajois nukkuu ku herätys viidelt, mut vittu mähän en nuku todellakaan viel tähän aikaan ku en vaa saa unta joten ei paljoo kiinnosta mitä vittua se mulle sanoo.. Kello ei oo viel ees yheksää ja pitäis muka olla nukkumas. En oo enää mikään pikkukakara jota voi määräillä, miks se ei voi vaan tajuta et mul on eri rytmi ku sil ja en vaan yksinkertasest saa unta viel pariin tuntii.. Menny viikonloppun muutenki hermo siihen, mut selitän huome lisää, ehkä, jos sillonki ei kielletä käyttämäst konet ja pakoteta nukkumaan.

everything changes even if I hate it..

Huomen alkaa koulu. Suurimmal osal kavereist se alko jo tänää ja ne selvis siit ihan hyvin, mut niil oli kaikil joku tuttu siel.. Mä meen yksin kaupunkiin jost en tunne ketään ja pelkään enemmän ku ikinä. Tiiän et saan kaverei, mut silti pelkään etten saa. Samal en kuitenkaa haluu saada niit kavereit ku tulee sellanen tunne et oon ns. pettäny kaverit Salos. En haluu ajatella näin ja yritän ajatella positiivisest, mut se on nii vaikeeta. Voin pahoin henkisest ja fyysisest ja tekis mieli tehä jotain itelleni, mut toistaseks suklaa (ah miten ihanan epäterveellistä..) on saanu mut pysymään kasassa. Akvaariol en kyl tänää oikeen jaksanu, mut onneks Mial juttelemine autto. Jossain kohtaa sain lievän kohtauksen, mut sain itteni rauhottuu poistumal siihen ulkopuolel. Ostin tänään erilaisia sisustus juttuja mun huoneeseen ja huomen pääsen sisustaa. Jotain positiivist huomiseski.

Ei kukaan tietäis miten aikakone rakennetaan ni et voisin skipata huomisen??

so alone and same time so many people around me

Lupasin eilen kirjottaa tänään siit matkasta. Ihan liikaa kerrottavaa ja vaiks yritän tiivistää ni voi tulla tosi pitkä ja sekanen teksti joten en ihmettele jos kukaan ei jaksa lukee loppuun asti. Kirjotin siel matkapäiväkirjaa ja kirjotan tänne sen mitä kirjotin sinne.

Lauantai 3.8

Lähdettiin aamulla ajamaan lentokentälle 4.15. En nukkunut viimeyönä ollenkaan, sillä pelkäsin lentämistä niin paljon. Itkin kokoyön ja aamulla kerroin vanhemmilleni pelostani. He vähättelivät ja sanoivat että minun pitää rauhoittua ja etten saa muiden huomata pelkoani. Vasta Sveitsiin laskeuduttuamme pystyin hengittämään kunnolla ja sain tärinän lakkaamaan. Kandersteg jossa nyt olemme on kuvan kaunis paikka jollaista en olisi osannut kuvitella olemassa olevaksikaan. Kaikkialla on vihreää ja Alpit tuovat turvaa tähän pieneen kylään jossa on vain 1200 asukasta. Muiden maiden partiolaiset ovat mukavia ja suomalaisia täällä ei ole kuin me. Tiesin jo ennen matkaa etten tulisi toimeen muiden ikäisteni suomalaisten kanssa, sillä he ovat todella lapsellisia ja samalla ihan liian teinejä. Olen yksin teltassa ja tekisi mieli itkeä. En jaksa olla sosiaalinen ja muiden mukana kiertelemässä. Jo nyt on hirveä koti-ikävä. Haluaisin vain kotiin, takaisin suomeen.

Sunnuntai 4.8

Ei jumalauta.. En nukkunut viimeyönä silmäystäkään koska vieressä kulkee junia. Tänään oltiin kauniilla alppijärvellä ja vesi on täällä oikeesti sinistä ja kirkasta. Mentiin järvelle kondolilla, mutta laskeuduttiin alas kävellen. Polvi tietenkin petti ja sattuu niin helvetisti. Toisaalta hyvä huomata olevansa elossa. Muut ovat jossain kiertelemässä ja tutustumassa ulkomaalaisiin, itse haluan vain nukkua. Ikävä kavereihin senkun kasvaa ja en tiedä kuinka kauan pystyn pitämään kyyneleitä enää sisällä. Nyt lähetään syömään ja vaikka ruoka onkin partioruuaksi hyvää, en saa mitään pysymään sisällä.

Maanantai 5.8

Päivä jota olen pelännyt tänne tulosta asti. Olemme kokopäivän leirissä suorittamassa merkkejä ja se tarkoittaa etten saa olla rauhassa sillä pitää kiertää ryhmissä eri pisteillä. Menemme myös kylpylään. En haluaisi näyttäytyä bikineissä tällä vartalolla. En jaksa muita enää, sillä kokoajan kuuluu "ihan vaa läpäl" "hyi toi on ruma" jne. En tykkää kun he arvostelevat muita ulkonäön perusteella. Toki muut täällä ovat kauniita ja laihoja ja kaikkea sitä mitä minä en ole, mutta ei se oikeuta puhumaan pahaa toisesta. Muilla aamu alkaa meikkaamisella ja vaatteiden tarkalla valitsemisella, itse laitan päälleni vain jotain ja en todellakaan meikkaa leirillä. Illalla on international evening ja tuskin pystyn olemaan siellä kovin kauaa, sillä ahdistus pahenee kokoajan.

Tiistai 6.8

Heräsin aamulla kuudelta ja istuin ulkona katsomassa auringon nousua. Auringon nousu on täällä niin kaunis. Ei sitä voi edes kuvailla. Harmittaa kun en ottanut kameraa mukaan. Muut lähtivät tänään haikille, mutta koska Karkki tiesi miten paskat polvet minulla on hän antoi minulle tehtäviä joita pitää suorittaa päivän aikana. Puoliakaan en ymmärrä, sillä englantini ei ole niin hyvää että tietäisin kaikki nämä sanat, mutta yritän tehdä parhaani. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaa tuntuu siltä että haluaisin soittaa jollekkin. Olen tulossa kipeäksi ja tunnen kuumeen nousevan. En jaksa välittää, sillä englantilaiset halusivat minut pelaamaan jalkapalloa heidän kanssaan ja minähän menen vaikka kuolemantaudissa. Kuuma kaakao tulee tekemään päivällisellä niin hyvää.

Keskiviikko 7.8

Olen kuumeessa, mutta tämän päivän ohjelmaa en halunnut jättää väliin. Olimme koskenlaskussa ja se oli kivaa. Tunsin jopa kerrankin kuuluvani porukkaan. En tiedä mikä minuun meni teltoille palattuamme, mutta muiden ollessa muualla en enää hillinnyt itseäni vaan otin sakset käteeni ja viilsin. En saanut itseäni hillittyä, mutta sakset eivät olleet tarpeeksi terävät. Olen jäässä ja tärisen ja en todellakaan ole menossa muiden mukana last night partyyn eli diskoon, sillä en pysty olemaan ihmisten kanssa juuri nyt. Eilen kun lähdin iltaohjelmasta pois, karkki tuli kysymään mikä minulla on ja kerroin kaiken. Olo helpotti hiukan, mutta nyt se on taas kahta kauheampi.

Torstai 8.8

Tänään lähdimme kohti geneveä ja hyvästelimme kaikki uudet kaverimme. Olen nukkunut kokopäivän. Kuume on korkea, mutta se alkaa laskemaan. Olisin joutunut alunperin huoneeseen, jossa oli ihmisiä joiden kanssa en halunnut olla, sillä he eivät nuku yöllä, mutta onneksi pääsin nuorempien kanssa. Muut olivat kaupungilla sillä aikaa kun nukuin ja ah täällä on nettiyhteys, vihdoin saan yhteyden kotiin. Noi kakarat eivät ole hiljaa ja kello on jo ties mitä. Haluan vain nukkua.

Perjantai 9.8

Täytän tänään 16. Haluaisin vain skipata päivän, sillä yöllä pääsen vihdoin kotiin ja en halua lentää. En halua olla näiden ihmisten kanssa enää hetkeäkään, sillä kaikki kaverini joiden kanssa haluan olla ovat suomessa. Muut lauloivat tänään minulle onnittelulaulun ja koska pahaolo oli ja on niin kova aloin itkeä. En jaksa enää hetkeäkään ja rehellisesti sanottuna tekisi mieli hypätä junan alle nytkun olemme rautatieasemalla. Onneksi pian kotiin.

Siinä oli erittäin tiivistetysti ja lyhyesti matkastamme.

Tänään mun kummit tuli ja niitten kans on aina yhtä hirveet olla. He on tosi mukavii ja niin on ne lapsetkin, mut ne ei jätä rauhaan ja en jaksa yksinkertasest olla kokoajan ilonen ja esittää et kaikki on mitä parhaiten. Stressaan ihan helvetist tiistaist muuttoo ja tänään ku iskä alko huutaa mul jostain asiast ni alko tuntuu etten ees haluu muuttaa.

Mul ois paljon muutaki kirjotettavaa, mut ehkä jätän ne toiseen kertaan ku niin paljon selitin jo täl kertaa.

 

 

 

Ah ihana tulin suomeen eilen ja omas sängys oli ihana nukkuu. Matka oli ihan pirun rankka mut selitän siit vast joskus (huomen ehkä jos saan aikaseks) mut nyt en jaksa ku oon Veerojen ja Jenninan kans meil. Oli ihana nähä ne tänää pitkäst aikaa ja ku sain Veeralt synttärilahjan (täytin siis eilen 16) meinasin alkaa itkee. Käytiin kattoo Veran viiminen esitys ja oisin halunnu et seki ois tullu meil mut eise ehtiny..

Mut nyt en jaksa enää selittää enempää vaan meen noitten kans säätää jotain vaiks nukahdan kyl koht ku oon niin väsyny.

Huome saatte kuulla lisää joten heipsun ja huomiseen :)

I'm full of hate

Tulin tänää kotiin leiriltä ja oon ihan rättiväsyny. Vituttaa ja ahdistaa ja en vaa jaksa itteeni. Tuntuu et oon epäonnistunu kaikes ja niinhä mä oonki. Kaverit hylkää ja ketään ei kiinnosta. Hyvä tilaisuus vihdoin tappaa itteni tänään tai huomenna ni ei tartte kokee sitä paskaa mitä Sveitsin matka tuo tullessaa. Tai sit mä vaan meen sinne matkal ja katoon kaikkien ihmisten elämäst täysin. Muutan samantien Tampereel ja jätän käymät muual ku koton. Olkaa tyytyväisii ette joudu kestää mun rumaa naamaa ja paskoi juttui enää.

Leiri oli ihan kiva ei siin mitää mut sain siel paniikkikohtauksii enemmän ku pitkään aikaa ja niiten peitteleminen lapsilt oli hankalaa.. Leirin jälkeen kaveri ois halunnu mut kanssaa uimaa, mut vanhemmat ei päästäny. Täl hetkel se on toisel kaveril ja mua ei enää kiinnosta paskaakaan ku mut voi korvata niin helpost. Eniten vituttaa se et toinen sanoo et haluu nukkuu koton yön ja sit lähtee nii helvetin kauas. Ei tartte enää olla mun kans tekemisis.

Mul on rehellisest sanottuna paska olo ja vihaan itteeni. Haluun kuolla. En enää jaksa välittää siit et mitä oon luvannu muil, ei niit kiinnosta. Seki tuli täs viikol selväks. Kaverit puhuu vaan pojist ja itte yritän jaksaa kuunnella, mut rehellisest sanottuna alkaa tulee korvist ulos se sama paska "en riiä mitä pitäis tehä ku ei se kuitenkaa tykkää must" vittuku sitä et tykkääkö ei tiiä enneku kertoo ja ku yritän antaa ystävällisii neuvoi ni múa ei kuunnella. En vaa jaksa jauhaa samaa paskaa päiväst toiseen ku siit ei oo mitään hyötyy.

Sori ette tuu näkee mua enää, teen sit mitä tahansa. Täl kertaa en anna anteeks niin helpol. Miettikää joskus mitä teette ja sanotte, te satutatte mua enemmän ku mikään muu. Se et sanotte välittävänne ja rakastavanne ja ette kuitenkaa tee elettäkään sen eteen et todistaisitte sen ja saisitte mut uskomaan satuttaa eniten. Mä välitän teistä, mut en enää jaksa uskoo et ne vähätkään jotka musta on välittäny välittäis must enää.

Vaiks oonki vihanen muille, mut täl hetkel oon enemmän vihanen itelleni koska oon niin paska. Vihaan iteenni!!